Toukokuun jäsentiedote
Hei!

Aktiivinen kisakausi on saatu käyntiin ja äitienpäivänä järjestettiin jo perinteeksi muodostunut koirien mätsäri. Karvatassuja oli jälleen kiitettävästi liikkeellä ja järjestelyt toimivat hienosti. Kiitos siitä jälleen kuuluu kökkäväelle.

Talkootyö on oivallinen tapa tutustua seuran muihin jäseniin, saada uusia ystäviä sekä hyvä mieli itselle. Seurojen toiminta perustuu kokonaisuudessaan vapaaehtoisuuteen, siksi jokaisen kannattaa miettiä mitä minä voisin oman seurani / harrastukseni hyväksi tehdä.

Meillä on Myllykylän kenttähankkeen mahdollisesti käynnistyttyä kova urakka edessä kun kenttä uusitaan ja parannetaan. Talkootyötunteja ja materiaalilahjoituksia tarvitaan runsaasti. Kentän projektiryhmä on jo tehnyt koko kevään töitä hankkeen rahoituksen järjestämiseksi ja suunnitelmat alkavat olla hyvällä mallilla.

Johtokunta tulee lähestymään tässä kevään ja kesän aikana jokaista jäsentä sähköpostikyselyn merkeissä. Kyselyssä kartoitetaan niitä jäsenistön resursseja, joita voimme hyödyntää kenttäprojektissa. Alustavasti kannattaa jo jokaisen miettiä olisiko itsellä tai lähisukulaisilla / tuttavilla esimerkiksi mahdollisuutta lahjoittaa puutavaraa tai olisiko käytettävissä jotain erityisosaamista maanrakennus tai kirvesmieshommissa…

Moljakkalan alueella muuten kannattaa nyt käydä tutustumassa. Ratsastajat vuokrasi Hevosystävien kanssa maata alueelta ja nyt on mahdollista tehdä maastorata uimalan alueelle. Visioita ja ehdotuksia myös sen alueen kehittämisessä otetaan vastaan mielellään.

Maastot on muuten mielettömät...

Kirsti

Johtokunnan yhteystiedot

KuRat-ratsukoille menestystä

Kurikan Ratsastajia edustavat ratsukot ovat aloittaneet kisakauden mukavasti menestyen. Tiia Koskela voitti Vivaldillaan nuorten hevosten hallimestaruushopeaa Myrkyssä. Mervi Jyllillä puolestaan on Hurman Hurinalla SH-cupin kakkostilalla ensimmäisen osakilpailun jälkeen.

Anna Ruohola ja Pia III selvittivät tiensä Hevoshullu Powercupin valtakunnalliseen finaaliin, joka ratsastetaan kesäkuussa Lahdessa. KuRat-ratsukoiden aluekisasijoituksista voi lukea lisää nettisivuilta http://www.kurikanratsastajat.net/tulokset/aluekisat2008.html.

Myllykylän kentällä kisakausi saatiin käyntiin lauantaina 3.5. järjestetyillä estekisoilla. (Tulokset) Johtokunta kiittää molempia perjantain kökkiin osallistuneita jäseniä. Jatkossa talkooväkeä tarvitaan kuitenkin enemmän, jos kisojen järjestämistä halutaan jatkaa. Jos ratakökkään ei puolessa tunnissa saavu ensimmäistäkään kisaajaa, ratamestari lähtee kotiin ja kisat joudutaan valitettavasti perumaan.

Hevosurheilumessut Kauhajoella 24.5.

Kauhajoen Hevosurheilun kehittämisyhdistys (KeHys) järjestää hevosurheilumessut Kauhajoen maatalousoppilaitoksella lauantaina 24.5. klo 12.00-17.00. Messujen tarkoituksena on tuoda hevosurheilua ja sen eri muotoja tunnetuksi hevosharrastajille, "ammattilaisille" sekä ihan tavallisille ihmisille.

Messujen näytökset toteutetaan eri puolilla maatalousoppilaitoksen pihapiiriä kiertäen ns. nonstoppina, eli sama näytös toistuu 2-3 kertaa messujen aukiolo aikana. Messuilla on lisäksi myyntipisteitä, tallien ja seurojen esittelypisteitä, pika-arpoja, hevostarvikkeiden kirpputori, jne. Lisätietoa: http://www.kauhajoki-kehys.net

Kurikan Ratsastajat osallistuu messuille! Näytöksissä Satu Mäki esittää messuilla montea ja Janni Ylivainio hevosen maasta käsin esittämistä. KuRatin messuosastolla diashow, kalenterimyyntiä, kurikkalaisten hevosyritysten ja -yhdistysten esittelyä. Lisätietoja messuosastosta Marjolta, p. 0400-660093.

Heppakuvakisa

Kurikan Ratsastajat järjestää tänäkin vuonna jäsenilleen valokuvauskilpailun, johon sinunkin kannattaa osallistua! Kuvia julkaistaan seuran nettisivuilla ja kuvista kootaan kalenteri vuodelle 2009. Toivomme runsasta osanottoa ja monipuolisia kuvia esim. kisakentiltä, kesälaitumilta ja arkisesta aherruksesta.

Kilpailuaika alkaa heti ja jatkuu elokuun loppuun. Kilpailuun voit osallistua enintään kolmella hevosaiheisella valokuvalla. Kuvia voit lähettää enemmänkin, mutta merkitse selkeästi, mitkä kuvat osallistuvat kilpailuun. Voit kirjoittaa kuvaan kuvatekstin tai antaa kuvalle nimen. Tuomarina toimii Tanja Koivisto.

Kilpailun kolme parasta palkitaan seuraavasti: I palkinto 80 euron lahjakortti, II palkinto 50 euron lahjakortti ja III palkinto 30 euron lahjakortti valinnan mukaan joko Kauppilan varustemyymälään tai johonkin kurikkalaiseen rehukauppaan. Lisäksi kunniamaininnan saaville kuville on luvassa esinepalkintoja.

Kuvat voi lähettää ensisijaisesti sähköisesti osoitteeseen posti(at)kurikanratsastajat.net. Jos kuvat eivät ole digitaalisessa muodossa, paperikuvat lähetetään 31.8. mennessä Anne-Mari Kalemaalle, Syväojantie 254, 61300 Kurikka.

Ideoita ja onnea kilpailuun!

Kalenterit tarjouksessa

Kurikan Ratsastajien kalenteri vuodelle 2008 nyt tarjoushintaan! Huhtikuun alusta lähtien kalentereita on voinut ostaa alennettuun 5 euron hintaan. Kalenterissa on paljon kuvakisaan osallistuneita kuvia ja muita jäsenten lähettämiä kuvia. Kalentereita on myynnissä kello- ja kultaliike Aholassa ja Kauppilan varustemyymälässä. Kalentereita voi myös tiedustella johtokunnan jäseniltä.

Jos jollain on vielä myyntiin otettuja kalentereita tilittämättä, nettisivujen arkistosta löytyy lomake kalenteritilityksiin. Lomakkeessa on myös tarvittavat tiedot tilitystä varten.

Varaa leipomisvuorosi

Kisakaudella tarvitaan taas jäsenten, varsinkin kisaajien ja valmennusten kulukorvausta hakevien panosta kanttiinin antimiin. Varaa oma leipomisvuorosi kesän kisoista Mapelta, maria.rikala(at)netikka.fi. Leipomisvuorolistaan tehdyt varaukset voi tarkistaa arkistosta löytyvästä listasta.

Powerpark Horse Show

Tänäkin vuonna halukkailla on mahdollisuus nähdä GP-tason esteratsastusta aitiopaikalta! KuRat osallistuu talkoojoukkoihin, kun esteratsastuksen GP-sarjat käynnistyvät Alahärmässä 30.5.-1.6. Powerpark Horse Show järjestetään monitoimipuisto Powerparkissa aivan huvipuiston läheisyydessä. Lisätietoja Pro Horse Races ry:n ja Powerparkin nettisivuilta. Talkooväen ilmoittautumiset maria.rikala(at)netikka.fi. Muista kertoa, mihin aikaan pääset tulemaan hommiin.

Talkooväkeä tarvitaan mm. radalle, kansliaan ja liikenteenohjaukseen. Erityisesti torstaina ja perjantaina lisäapu olisi tervetullutta. Ilmoittautuessasi mukaan kerro mihin hommiin haluaisit. Mapelta voi kysellä lisätietoja. Talkoojoukkoihin voi ilmoittautua myös suoraan Anu Petäjälle (Anu.Petaja(at)seamk.fi, puh. 045-1341714), jolta saa myös parhaiten ajan tasalla olevan tiedon talkootilanteesta.

Tulevia seurakilpailuita

Junnukerhon järjestämät Lastenkisat Laulajan Ratsutilalla lauantaina 24.5. klo 11 alkaen.
Luokka 1 Tehtävärata, avoin 12-vuotiaille ja nuoremmille ratsastajille
Luokka 2 Ristikkoluokka, avoin 16-vuotiaille ja nuoremmille ratsastajille
Luokka 3 Helppo Ö, avoin 16-vuotiaille ja nuoremmille ratsastajille
Luokka 4 Perusmerkin kouluohjelma, avoin 16-vuotiaille ja nuoremmille ratsastajille
- Ilmoittautuminen to 22.5. mennessä numeroon 046-8882727/ Anne-Mari.
- Lähtömaksu 6 euroa/luokka.
- Seurajäsenyyttä tai green cardia suositellaan, muttei pakollinen. Ratsastajan tulee itse huolehtia vakuutusturvastaan.
- Avustajan/taluttajan käyttö sallittu kaikissa luokissa.
- Enintään 3 starttia/hevonen, paitsi pelkkiä tehtäväluokkastartteja enintään 5/hevonen.
- Luokassa 1 palkintoina diplomit, muissa luokissa ruusukkeet. Lisäksi yllätyspalkintoja.
- Laulajan Ratsutilan nettisivut

Seurakoulukisat Myllykylän kentällä sunnuntaina 25.5. klo 11 alkaen.
Luokka 1 Helppo Ö, avoin aloitteleville ratsukoille
Luokka 2 C-merkin kouluohjelma, avoin kaikille
Luokka 3 K.N. Special, avoin kaikille
- Ilmoittautuminen to 22.5. mennessä puh. 0400-660093/Marjo tai seuran sähköpostiin posti(at)kurikanratsastajat.net. Talkooväen ilmoittautumiset samoin.
- Lähtömaksu KuRat-jäsenet 5 euroa/luokka, muut 7e/luokka. Ei jälki-ilmoittautumisia.
- Osallistujilta vaaditaan seurajäsenyys tai green card.
- Palkintoina ruusukkeet.
- Luokassa 1 enintään 3 starttia/hevonen, muuten enintään 2 starttia/hevonen.
- Huom! Kilpailut järjestetään, mikäli ratsastajia ja talkooväkeä ilmoittautuu riittävästi määräaikaan mennessä.

Seuraestekisat Myllykylän kentällä keskiviikkona 11.6. klo 18 alkaen.
Luokka 1 40/50/60cm, arv. 367.2(A2/A2)
Luokka 2 70/80/90cm, arv. 367.2 (A2/A2)
- Ellei toisin mainita, luokat ovat avoimia ratsukoille, jotka ovat kuluvalla kaudella kilpailleet enintään 20cm korkeampia luokkia. Esim. ratsukko, joka on kisannut 80cm, saa osallistua 60cm ja isompiin luokkiin.
- Ilmoittautuminen su 8.6. mennessä seuran sähköpostiin posti(at)kurikanratsastajat.net. Muista mainita, mitkä estekorkeudet hyppäät! Talkooväen ilmoittautumiset sähköpostiin 8.6. mennessä.
- Ratakökkä klo 17.15 ja molempien luokkien yhteinen rataan tutustuminen klo 17.45.
- Luokassa 1 enintään 3 starttia/hevonen, muuten enintään 2 starttia/hevonen.
- Lähtömaksu KuRat-jäsenet 5 euroa/luokka, muut 7e/luokka. Jälki-ilmoittautuminen +2e.
- Osallistujilta vaaditaan seurajäsenyys, joka on tarvittaessa pystyttävä todistamaan (jäsenkortti). - Kilpailuissa noudatetaan SRL:n sääntöjä, ellei kutsussa toisin mainita. Hevosten rokottamista SRL:n sääntöjen mukaan suositellaan. Vuoden 2009 alusta lähtien rokotustodistus on esitettävä kansliassa.
- Palkintoina ruusukkeet. Palkinnot noudetaan kansliasta.
- Huom! Kilpailut järjestetään, mikäli ratsastajia ja talkooväkeä ilmoittautuu riittävästi määräaikaan mennessä.

Seurakoulukisat Myllykylän kentällä tiistaina 17.6. klo 18 alkaen.
Luokka 1 Harrasteluokan kouluohjelma, avoin kaikille
Luokka 2 Helppo C:2, avoin kaikille
Luokka 3 Helppo B:0, avoin kaikille
- Ilmoittautuminen la 14.6. mennessä seuran puhelimeen 040-7030943 tai sähköpostiin posti(at)kurikanratsastajat.net. Talkooväen ilmoittautumiset samoin.
- Lähtömaksu KuRat-jäsenet 5 euroa/luokka, muut 7e/luokka. Ei jälki-ilmoittautumisia.
- Osallistujilta vaaditaan seurajäsenyys, joka on tarvittaessa pystyttävä todistamaan (jäsenkortti).
- Kilpailuissa noudatetaan SRL:n sääntöjä, ellei kutsussa toisin mainita. Hevosten rokottamista SRL:n sääntöjen mukaan suositellaan. Vuoden 2009 alusta lähtien rokotustodistus on esitettävä kansliassa.
- Palkintoina ruusukkeet.
- Luokassa 1 enintään 3 starttia/hevonen, muuten enintään 2 starttia/hevonen.
- Huom! Kilpailut järjestetään, mikäli ratsastajia ja talkooväkeä ilmoittautuu riittävästi määräaikaan mennessä.

Seurakoulukisat Myllykylän kentällä sunnuntaina 6.7. klo 11 alkaen.
Luokka 1 Anu Rannon helppo Ö, avoin aloitteleville ratsukoille
Luokka 2 C-merkin kouluohjelma, avoin kaikille
Luokka 3 B-merkin kouluohjelma, avoin kaikille
- Ilmoittautuminen to 3.7. mennessä seuran sähköpostiin posti(at)kurikanratsastajat.net. Talkooväen ilmoittautumiset samoin.
- Lähtömaksu KuRat-jäsenet 5 euroa/luokka, muut 7e/luokka. Ei jälki-ilmoittautumisia.
- Osallistujilta vaaditaan seurajäsenyys, joka on tarvittaessa pystyttävä todistamaan (jäsenkortti).
- Kilpailuissa noudatetaan SRL:n sääntöjä, ellei kutsussa toisin mainita. Hevosten rokottamista SRL:n sääntöjen mukaan suositellaan. Vuoden 2009 alusta lähtien rokotustodistus on esitettävä kansliassa.
- Palkintoina ruusukkeet.
- Enintään enintään 2 starttia/hevonen.
- Huom! Kilpailut järjestetään, mikäli ratsastajia ja talkooväkeä ilmoittautuu riittävästi määräaikaan mennessä.

Seuraestekisat Myllykylän kentällä lauantaina 19.7. klo 11 alkaen.
Luokka 1 Ristikko, arv. A.0.0
Luokka 2 40cm, arv. 367.2 (A2/A2)
Luokka 3 50-60cm, arv. 367.2 (A2/A2)
Luokka 4 70-80cm, arv. 367.2 (A2/A2)
Luokka 5 90cm, arv. 367.2 (A2/A2)
- Ellei toisin mainita, luokat ovat avoimia ratsukoille, jotka ovat kuluvalla kaudella kilpailleet enintään 20cm korkeampia luokkia. Esim. ratsukko, joka on kisannut 80cm, saa osallistua 60cm ja isompiin luokkiin.
- Ilmoittautuminen ke 16.7. mennessä seuran puhelimeen 040-7030943 tai sähköpostiin posti(at)kurikanratsastajat.net. Muista mainita, mikäli ratsastat ponilla! Talkooväen ilmoittautumiset puhelimitse tai sähköpostitse 16.7. mennessä.
- Luokissa 1-3 enintään 3 starttia/hevonen, muuten enintään 2 starttia/hevonen.
- Lähtömaksu KuRat-jäsenet 5 euroa/luokka, muut 7e/luokka. Jälki-ilmoittautuminen +2e.
- Osallistujilta vaaditaan seurajäsenyys, joka on tarvittaessa pystyttävä todistamaan (jäsenkortti).
- Kilpailuissa noudatetaan SRL:n sääntöjä, ellei kutsussa toisin mainita. Hevosten rokottamista SRL:n sääntöjen mukaan suositellaan. Vuoden 2009 alusta lähtien rokotustodistus on esitettävä kansliassa.
- Palkintoina ruusukkeet.
- Huom! Kilpailut järjestetään, mikäli ratsastajia ja talkooväkeä ilmoittautuu riittävästi määräaikaan mennessä.

Junnukerhon järjestämät Lastenkisat Myllykylän kentällä sunnuntaina 10.8. klo 11 alkaen.
Luokka 1 Tehtävärata, avoin 12-vuotiaille ja nuoremmille ratsastajille
Luokka 2 Ristikkoluokka, avoin 16-vuotiaille ja nuoremmille ratsastajille
Luokka 3 Anu Rannon helppo Ö, avoin 16-vuotiaille ja nuoremmille ratsastajille
Luokka 4 Harrasteluokan kouluohjelma, avoin 16-vuotiaille ja nuoremmille ratsastajille
- Ilmoittautuminen to 7.8. mennessä numeroon 046-8882727/ Anne-Mari.
- Lähtömaksu 6 euroa/luokka.
- Seurajäsenyyttä tai green cardia suositellaan, muttei pakollinen. Ratsastajan tulee itse huolehtia vakuutusturvastaan.
- Avustajan/taluttajan käyttö sallittu kaikissa luokissa.
- Enintään 3 starttia/hevonen, paitsi pelkkiä tehtäväluokkastartteja enintään 5/hevonen.
- Luokassa 1 palkintoina diplomit, muissa luokissa ruusukkeet. Lisäksi yllätyspalkintoja.

Tulossa 23.-24.8. Elocup, jossa ratsastetaan esteosuus lauantaina ja kouluosuus sunnuntaina. Kokonaiskilpailussa hyvät esinepalkinnot! Seuramestaruuskisat 21.9. (este) ja 28.9. (koulu).

Jäsenet voivat halutessaan järjestää enemmänkin seurakilpailuja, lisätietoja ja ohjeita saa johtokunnalta. Kilpailujen tulee olla SRL:n sääntöjen mukaiset. Kilpailukutsut tarkistaa Maria Rikala (maria.rikala(at)netikka.fi).

Tervetuloa kisaamaan! Kisakutsut KuRatin nettisivuilla.

© Kurikan Ratsastajat ry 2007-2008
Kuvat © Buzzgalleria, Kurikan Ratsastajat ry
Kopiointi kielletty!